MUR:N KUMMIVARSAN KUULUMISIA
2.1.2010 Olen jo iso tyttö!
Aika kuluu siivillä ja päivitykset varsan elämästä ovat kyllä jääneet huonolle tolalle; myönnän olen syyllinen. Nyt voisi syyttää niitä kiireitä mutta luulenpa, että kyseessä on kuitenkin enemmän ja vähemmän ollut lorvikatari (se on paha tauti, joka iskee aina silloin tällöin).
Viimeksi jäätiin siis näyttelyä edeltäneeseen jännitykseen. Näyttelyhän siis pidettiin syyskuussa Kestilässä. Hellun esittäjäksi sain Mintti Rautioahon, jolle suuri kiitos ja kunnia. Minun oli tarkoitus roikkua varsan narussa. Päätähti ei tällä kertaa siis ollut Kitty vaan Hellu-mamma. Lastaus- ja muuksi avuksi sain onneksi kaverini, jolla oli kokemusta varsojen kanssa touhuiluista. Kaikki kauhuskenaariot oli käyty monta kertaa päässä läpi ja pessimistinä odotin tietty pahinta tulevaksi. Vielä mitä. Ennätys vauhdissa tamma ja varsa oli kuljetuskopissa ja matka Kestilään sujui hyvin ilman mitään kommelluksia.
Näyttelypaikalla varsa toimi aluksi kuin unelma. Hellua ei tietenkään vähän suuremmat hälinät juuri hetkauttaneet puoleen jos toiseen. Arkana, pupu pöksyissä, Kitty kulki emänsä kintereillä. Tähän väliin en voi olla mainitsematta lahjasta, jonka Heli meille osti. Maailman turhin mutta niin hyödyllinen kapine. Kyran mallistosta oleva karvan kiillotus/silityshanska. Sillä sitä sitten vielä karvaa viimeisteltiin karsinassa ennen kehään menoa.
Kittyä alkoi kyllä hieman kisajännitys painamaan, kun päästiin maneesiin kävelemään. Se olikin sen ensimmäinen kerta maneesissa. Kun tuli meidän vuoro, alkoi neidillä tosiaan käymään elämä tylsäksi. Hellua juoksutettiin maneesissa ja minun piti riiviön kanssa jäädä paikalleen odottamaan. Senhän arvaa ettei se onnistunut ilman jumalatonta potkua ja riekkumista. Potku osui onneksi minun hyvin varustettuihin peffan pehmusteisiin. Ääni oli pahempi, kuin mitä siitä seurasi isoa mustelmaa lukuun ottamatta. Ei siinä auttanut katsojien edessä kuin hymyillä kauniisti, vaikka mielessä teki antaa varsalle vähän kurinpalautusta.
Loppuarvostelun Hellu saikin heti, koska sitä ei esitetty ratsain ollenkaan. Ette usko millainen yllätys oli, kun tuomarit luettelivat pisteet ja Hellu palkittiin ykköspalkinnolla. Jos näyttelyhommat kiinnostaa, niin Hippoksen sivuilta löytyy säännöt ja tulokset. Emme jääneet enää BIS-kehään, vaan väsyneinä päivän tohinasta päätimme lähteä kotiin.
Syksyn aikana Kitty on tietenkin kasvanut valtavasti. Hitaasti mutta varmasti on valmistunut talliin yksi lisäkarsina. Olisin toki halunnut sen vieroittaa jo vähän aikaisemmin mutta olen ollut tallimestarin (isännän) armoilla asian suhteen. Syksyn mittaan on varsa opiskellut pitämään takkia päällä sekä erinäisiin hoitotoimenpiteisiin. Hoitoa se tuntuu tarvitsevan tämän tästä. Milloin se teloo päänsä ja milloin jalkansa.
Kavioiden kanssa on myös saanut tosiaan taistella. Kavioiden hoito on ollut varsin mielenkiintoista ja välillä jopa vaarallista. Nyt se ilmeisesti on alkanut ymmärtämään, ettei tarkoitus ole suinkaan syödä niitä jalkoja, vaan hellästi hoitaa haavat ja kaviot kuntoon. Maa oli pitkään jäässä ja kova. Tämä kulutti ja rapistutti Kittyn kaviot huonoon kuntoon. Ne alkoivat kasvaa liian pystyyn. Tuntui jo jossain välissä, ettei sillä ole kohta kavioita millä kävellä. Asiaa on saatu korjattua ja vihdoin saimme myös sitä kauan kaivattua luntakin.
Kitty asustelee nyt kolmatta päivää omassa lukaalissaan äitinsä karsinan vieressä. Yllättävän helposti kaikki sujui. Siitä riiviöstä, kun ei koskaan tiedä miten se asiat ottaa. Meneekö herne sieraimeen vai ei. Esimerkkinä voisi kertoa tappajaharjasta, joka syö pienien varsojen jalkoja. Harjaamisesta varsuli tykkää mutta jalkoja ei harjata ja piste. Kaikilla muilla jutuilla saa jalkoja koskettaa mutta ei harjalla. Tiedossa on sen verran näyttävä ripaska kuorrutettuna mojovilla potkuilla, että parempi antaa olla harjaamisen. Ehkä sitten joskus…
Otin muutaman kuvan varsan tavallisesta tarhailupäivästä kavereidensa kanssa. Siinä näkee minkälainen jättiläinen se on.
18.8.2009 Elämä on Laiffii!
Tuohon otsakkeeseen voisi kiteyttää tällä hetkellä jo isoksi kasvaneen varsan ajatukset. Kesä on mennyt hurahtaen ja hepat ovat saaneet nauttia laitumella olosta. Tosin joskus tuntui sen olevan enemmänkin kidutusta kuin nautintoa. Valtava määrä kaikenlaisia öttiäisiä oli niiden kimpussa jatkuvasti. Helläsydämisenä ihmisenä, en raaskinut moista touhua katsella, vaan urhoollisesti pidin ne koko kesän, yhtä viikkoa lukuun ottamatta, yöt sisällä. Aamua iltaa kuljetin siis hobuset ulos ja sisään. Tämän ansiosta, tai sen takia, varsa oppi kuin oppikin kulkemaan narun nokassa riimu päässä. Varsa kulki kuin vanhat tekijät. Ei keulimisia, eikä riehumisia. Muiden varsatouhuja kuulostellessani, olen todennut omani olevan yli kiltti tapaus.
Varsalla on tapana aamuisin ja iltaisin ottaa villit laitumella ja nyt tarhassa. Se esittää mitä hienoimpia variaatioita keulimisesta. Nyt se on hoksannut miten kivaa on kiusata vanhoja kääpiä (Hellua, Eppua ja Pintoa). Epun kanssa se on vähän varovaisempi, sillä näyttää ettei Epulla ole kovinkaan hyvä huumorintaju. Pinto ja Hellu saa nauttia selkään hyppivästä jötkäle varsasta. Ne ottavat asian todella tyynesti korvat sivulla lerpattaen. Kateellisena katson niiden kärsivällisyyttä riehuvan lapsen kanssa. Ainoastaan silloin Hellu komentaa pyllystä napsasten varsaa, kun se tarttuu maitobaariin liian hanakasti hampailla kiinni. Maito ei ole enää varsan ainoa eväs, vaan se syö jo isot annokset heinää ja kauraa päivässä. Kaurojen syönti tapahtuu sulassa sovussa äipän kupilta. Suolahulluus aiheutti varsalle muutamia ripuleita ennekuin tajusin ottaa koko nuolukiven pois karsinasta. Vaikka se killui paalinaruilla katon rajassa, silti se kehveli pääsi sitä nuolemaan. Ja siitä seurauksena mahtava ripuli.
Madotukset on suoritettu jo muutaman kerran varsin onnistuneesti. Asiaa ei kuitenkaan auta piikki- ja lääkekammoisen emän törinä ja puhina vieressä. Siitä on kuitenkin selvitty hienosti. Ensimmäinen kavioiden vuolu pesupaikallakin on tehty. Maalailin valmiiksi kauhukuvat toimituksesta päähäni. Tuskin hengitin koko aikana, kun niin jänskätti. Varsa seisoi molemmilta puolilta kiinni pesupaikalla ja muutamaa pientä nojailua lukuun ottamatta, vuolu onnistui kuin vanhalla tekijällä. Ehkä se oli niin järkyttynyt itsekin ettei tajunnut riehaantua. Aika näyttää miten siinä hommassa käy tulevaisuudessa. Seuraava koetinkivi Hellulle, varsalle ja etenkin minulle on Kestilässä tehtävä kantakirjaus. Täytyy nolona myöntää etten ole yhtään niitä treenannut. Ehkä saan hävetä silmät päästäni tai sitten olla rinta rottingilla siellä. Jännityksellä jäämme odottamaan. Siitä lisää ensi kerralla ja ehkä saan muutamia kuviakin mukaan juttuun.
Varsamaisen kimeät hirnahdukset MuRilaisille Vilusesta!
Varsan elämää
Reilu kaksi viikkoa on kulunut siitä, kun varsa tuli taloon. Kasvanut on kuulemma tyttönen kovasti. Itse sitä ei huomaa, kun näen sen joka päivä. Kovasti on koitettu tutustella. Se käy välillä höpläämässä tukasta, kun olen kyykyssä tarhassa. Aamulla ulos päästessään se tekee mahtavia laukkapiruetteja, laukan vaihtoja ja muita hienoja kouluratsastusliikkeitä. Niihin kyllä tietty kuuluu myös keuliminen, pieru pukit ja muut ei niin kivat jutut, varsinkin kun jo kuvittelen sinne itseni joskus selkään. Miten se onkaan niin vaivatonta, vaan laitappa sinne ihmisen murikka selkään. Ei tule laukkapiruetit eikä muutkaan hienot liikkeet. Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.
Riimun kanssa on ollut lieviä ongelmia. Raukka luulee, että vähintään tapan sen, kun siitä ottaa kiinni. Välillä meillä ei sitä tappovehettä käytetty ollenkaan. Laitoin sen sitten takaisin, kun talliin yöksi tulo alkoi olla vähän vaikeampaa. Oma emä ei olekaan enään se maailman napa, vaan maailmaa täytyy tutkailla jo itsenäisemminkin. Ei ole kiva keikkua narun nokassa, kun tamma riekkuu karsinassa ja pikku emäntä jää tutkailemaan tallia ja sen edustaa tarkemmin. Yksi aamu sitten lassosin varsan karsinassa. Se kesti tovin aikaa, kun kierrettiin Hellua ympäri. Kauhean paini matsin jälkeen sain sen tappo riimun päälle. Tämän jälkeen varsa päätti ettei tule enään meikäläistä liian lähelle.
Varsan elämä tuntuu olevan leikkiä, maitobaaarilla oleilua ja makoilua. Nimi ehdotuskilpailun päätin päättää tähän sillä sain vain kaksi ehdotusta ja nekin samalta perheeltä. Ehdotukset olivat varsin hyvät ja osuvat: Hell´s angell ja Hirnu. Varsa on nimittäin kova hirnumaan... Tervetuloa Anne ratsastamaan meille. Kylmälänkylän koulun rehtori sivisti minua ja kertoi Helvetian (Hellu) tarkoittavan Sveitsiä! Ollan sitä nimeä monta kertaa kauhisteltu mutta löytyihän sille järkeväkin selitys. Oma nimi ehdotukseni on muuten Hello Kitty.
Varsa ja Hellu lähettävät pehmoturpa terveiset kaikille MuRilaisille!
Hellu ja hellun varsa!
Nyt se vihdoin koitti nimittäin meille syntyi ihana "pikkuinen" samettiturpa! Kaikki sai alkunsa jo puolitoista vuotta sitten vai onko siitä jo kaksi? Meille saapui mitä parhaimmalla nimellä varustettu hieno holstein tamma
Helvetia Ger. Sille sitten koko talven mietin ori ehdokasta ja täykkäreihin ihastuneena valitsin sitten lopulta irlantilaisen oriin nimeltä
Ruffian Reef. Hellulla nimittäin on sen verran tappijalat, että jos siihen vielä laitetaan joku holstain ori, olisi varsa varmaan ollut mäyräkoiran näköinen. Vimparin oriasemalla muutaman kerran vierailtuamme viime keväänä, sai se ihana samettiturpa alkunsa. Toiveena oli saada musta tammavarsa.
Talvi meni leppoisasti ja Hellun maha senkuin kasvoi. Se oli uskomattoman pullea. Sunnuntaina 3.5. sitten oli ne vahatipat tissien päässä ja hehkutin kaikille, että kohta syntyy meille vauva. Mitäpä vielä, pari kertaa yöllä laukkasin tallissa häiritsemässä hevosia neljän päivän ajan. Aina sain saman tuijotuksen vastaukseksi - "Mitäs siinä toljotat. Koitan täällä vetää sikeitä!".
Torstaina töistä tultuani ukko sanoi, että Hellu oli käynyt portilla odottelemassa sisälle pääsyä muutaman kerran. Ajattelin sillä vaan olevan nälkä. Otettiin hepat sisälle kahdeksalta ja kaikki oli ihan normaalisti. Ennen yhdeksää näin tallin ikkunasta kuinka Hellu laittoi maate. Silloin tuli kiire! Talliin päästyäni vesipää oli jo esillä. Jännittyneenä tyylille uskollisena mielessäni pyöri kaikki mahdolliset epäonnistumiset varsomisessa.
Hellu pani maate ja minä laitoin kumihanskat käteen. Muutama pukkaus ja jalat oli näkösällä. Avitin tammaa ja sitten tuli varsan melkoisen iso ja pitkä pää esiin. Takajalat jäivät vielä syntymättä, kun jätin Hellun huolehtimaan lopusta. Ukolle sanoin monta kertaa, että ori se on, kun on niin iso. Olin tietty onnellinen elävästä varsasta mutta olin hiukan pettynyt ruskeaan oriin... Kaikki kuitenkin meni hienosti ja tunnelmaa nostatti kurkkaus hännän alle. Se pitkäsäärinen hirven vasan näköinen märkä varsa oli sittenkin se tamma. Kaikki meni kuin oppikirjasta.
Nyt tilanne on sellainen, että varsa tarvitsee nimen sekä kummit. MuR on lupautunut kummiksi vauvalle mutta nimi ehdotukset pika pikaa tulemaan ja paras nimi ehdotus palkitaan Vilukylässä ratsastustunnilla. Valittavana on Eppu poni tai Pinto heppa. Pidetään sitten kastajaiset täällä ja kaikki on tervetulleita katsomaan MuR:n uutta kummityttöä.
Koitan pitää teidät ajan tasalla tyttösen ja äipän tapahtumista. Terveisin varsuli, Hellu ja Jellu!
P.S. Istuskeltuani tänään karsinassa sain ihanan pehmoisen henkäyksen kasvoilleni pieneltä hoikkasääriseltä varsatytöltä. Se kruunaa kaikki vastoinkäymiset ainakin viikoksi.
