Hepat valtasivat lasten sydämiä Montassa
Viime lauantaina Montan leirintäalueelle kokoontui satapäinen joukko pienempiä ja isompia hevosten ja koirien ystäviä. Järjestäjätaho Muhoksen Ratsastajat ry pelkäsi tälle kesälle liiankin tuttujen sadepilvien saapuvan sotkemaan suunnitelmia, mutta onneksi säiden herra hemmotteli joukkoa mitä kauneimmalla syyskesän auringonpaisteella. Ratsastusseuran tavoitteena oli antaa alueen lapsille mahdollisuus tutustua hevos- ja ratsastusharrastukseen. Montan leirintäalue tarjosi erinomaiset puitteet leppoisan koko perheen tapahtuman järjestämiseen.
Päivän ehdottomia suosikkeja olivat tammaneidit Blondi, Wilma ja Rosita, jotka jaksoivat kiltisti kuljettaa kymmeniä ja taas kymmeniä lapsia selässään ja kärryillä. Laji tuntui tempaavan saman tien mukaansa yhden jos toisenkin pienen ratsastajanalun, sillä yksi kierros ponin kyydissä ei tuntunut riittävän monellekaan.
Vieraileviksi tähdiksi heppariehaan saapui myös Oulujokilaakson Kennelkerhon jäsenten koiria. Ystävällisiä koiria sai, ja oli jopa toivottavaa, rapsutella ja hoivata. Toko-näytöksessä oli ilo seurata, kuinka tottelevaiseksi koiran voi kouluttaa taidolla ja pitkäjänteisellä työllä.
Elämme olympiahuumaa ja Suomen tällä kertaa ainoa ratsastuksen edustaja Pekingissä on kouluratsastaja Kyra Kyrklund, joten sen innoittamana lapsille ohjattiin kouluratsastusaiheinen alkulämmittely. Pienten ratsastajiensa alla keppihevoset esittivätkin upeita vaikean tason kouluratsastusliikkeitä, kuten piaffea ja passagea.
Päivän mittaan lapset saivat myös kierrellä eri rasteilla. Leikkimielisillä rasteilla tehtävänä oli muun muassa suorittaa esterata keppihevosella, heittää hevosenkenkää sekä saada tähdättyä häntä kiinni pahviseen hevosen takapuoleen silmät sidottuna. Rastien lomassa lapset saivat myös vastata helppoihin, mutta opettavaisiin kysymyksiin, ja oppivat muun muassa, että kypärää on aina tärkeä pitää päässä ratsastaessa.
Rastikierroksen lopetti väritystehtävä, johon lapset tarttuivat kiitettävällä innolla. Loppupäivästä Montan tanssipaviljongin seinää koristikin upean värikäs hevosaiheinen taidenäyttely. Täytetty rastipassi palkittiin Muhoksen Ratsastajien esittelypisteessä pienillä palkinnoilla, jotka saivat suun makeaksi ja toivottavasti kannustivat hevosharrastuksen pariin myös tulevaisuudessa.
Teksti: Johanna Juusola & Johanna Leinonen
Julkaistu Tervareitissa 22.8.2008
Kuvia
< Takaisin arkistoon