Junnujen talvirieha Vimparin Tallilla
MuR:in junnuille ja heidän perheilleen järjestettiin talvirieha 6.3. On mukava käydä tutustumassa paikkakunnan eri talleihin ja siksipä paikaksi valittiin Vimparin Talli Päivärinteeltä. Vimparin Talli on pääasiallisesti ravitalli, jossa toimii kesänajan myös hevossiittola. Hevosia tallilla on liki 40 – se on jo melkoinen määrä!
Aloitimme talvipäivämme ihan ensimmäiseksi ihailemalla mainiota, aurinkoista säätä – parempaa ei talviriehan ajaksi olisi voinut toivoakaan. Kävimme tutustumassa ravitallin puolelle, oppaanamme meillä toimi
Harri Vimpari. Lähes jokaisesta karsinasta kurkisteli toinen toistaan söpömpiä hevosia. Tallissa oli myös ihan oma kengityspaikkansa, jossa tutustuimme erilaisiin hevosenkenkiin. Harri kengittää tallin kaikki hevoset ja kertoi että saman päivän aikana voi kengittää vaikka kahdeksan hevosta. Muistamme tämän varmasti sitten kun seuraavan kerran puhdistamme hevosen kavioita ja tuntuu että ne takakaviot ovat niin raskaat.
Ajelutusta varten Harri oli valinnut meille 6-vuotiaan suomenhevosruunan Spektaakkelin. Näimme miten hevonen valjastetaan niin, että kärryt pysyvät koko matkan turvallisesti kiinni ja että hevosen olisi miellyttävä vetää niitä. Opimme silat, rintaremmin, häntäremmin ja kaiken kukkuraksi Spektaakkelille laitettiin vielä pipo päähän ja kieli solmuun. Tarkemmin sanottuna ruunalle laitettiin niin sanotut huput korvien suojaksi, ettei se häiriintyisi äänistä, mitä meistä yli 20:stä innokkaasta talviriehalaisesta saattaisi lähteä. Spektaakkelilta laitettiin myös kieli kiinni, koska joillakin hevosilla on tapana ”leikkiä” kielensä kanssa ja saada se kuolaimen päälle, jolloin ohjien tuntumaa on vaikeampi saada. Samoin Harri kertoi, että joskus hevonen joka leikkii kielellään, voi vahingossa tukkia sillä hengitystiensä ja tilanne voi silloin olla vaarallinenkin.
Kun Spektaakkeli on valjastettu ja innokkailla ajelijoilla oli kypärät päässä, pääsimme kärryjen kyytiin. Samalla sytytettiin nuotio ja paistoimme makkaraa sekä joimme lämmintä kaakaota. Tutustuimme myös siittolanpuolen talliin, jossa näin talvisin on nuoria hevosia, jotka ovat tulleet tallille ajo-opetusta varten. Näimme myös tutun Liisa tamman, joka toivottikin kaikille mukavaa kevään jatkoa. Liisa kertoi saaneensa hyvän kaverin Reinosta, ja nauttivan täysin siemauksin eläkepäivistään.
Teksti: Sanna Pellikka
< Kuvia talviriehasta
< Takaisin arkistoon