Murrilaiset tutustuivat Oulunsalon ratsastuskouluun
Yhtenä kauniina helmikuun lauantaina joukko Murrilaisia pakkautui autoihinsa ja suuntasi keulansa kohti Oulunsalon ratsastuskoulua. Rattoisan ajomatkan jälkeen avautui eteemme siisti tallialue, valaistuine ratsastuskenttineen, maneeseineen ja tallirakennuksineen. Tallirakennus on uudehko hyvin varusteltu 15:n hevosen valoisa koto. Tallin takaovelta hevoset pääsevät suoraan vajaan hehtaarin kokoiseen tarhaan nauttimaan laumaelämästä.
Jännitystä oli ilmassa ja hevosten jako tuntui yhtä jännältä kuin pikkutyttönä alkeiskurssilla Pöykkölän tallilla (”voi ei jos saan Tuuren, sillä on nii’in iso ravi, vaikka Pilleri taas vie pitkin kenttää..”). Valitsepa sitten siinä, kun kaikki hevoset ovat uusia tuttavuuksia. Hevoset saadaan jaettua ja vähitellen Hevosen miellyttävä tuoksu tunkee sieraimiin. Karsinoista katselee toinen toistaan uteliaampi silmäpari. Satulahuone löytyy, käytännöt selviävät ja uusia heppatuttavuuksia satuloidaan pian odottavin mielin.
Tuntiamme pitää ”oma MuR-vahvistuksemme” ratsastuksenohjaaja ja agrologi (viisas nainen, matkalla oppii kaikenlaista:) Jelena. Jelena käy Oulunsalossa tuntienpidossa muutamana päivänä viikossa ja järjestikin meille tämän miellyttävän tutustumiskäynnin, kiitokset Jelenalle siitä. Jelena oli suunnitellut tunnille työskentelyä väistöjen, avo- ja sulkutaivutusten sekä vastalaukan parissa. Siinä alkoi jo allekirjoittanutta mietityttää josko taidot riittää näihin kiemuroihin..
Alkuverkassa tutustelimme uusiin ratsuihimme ja pian alkoi hikinen koulutyöskentely. Allekirjoittanut hytkyi ratsunsa ravissa ja koetti ehtiä tekemään kaikki annetut tehtävät. Väistö, sulku, vastalaukka –iik! kulma tuli liian nopeasti.. oijoi sehän piti pyöristää..- kiirettä piteli! Onnistumisen tunteita alkoi vähitellen levitä maneesiin ja hevoset tekivät työtä käskettyä. Ratsastajat huomasivat oppineensa Minnan opissa jo jos minkälaisia koulukiemuroita! Eipä silti, kyllähän ne virheetkin seurasivat Oulunsaloon saakka. Allekirjoittaneen nyrkit, ne ei näytä pystyssä pysyvän vaikka ratsastaisi Takahikiällä.
Tunti huipentui täyskaartoon vastalaukassa. Toiset meistä olivat haltioissaan elämänsä ensimmäisestä vastalaukka-täyskaarrosta, kun kokeneemmille sekä ratsuillemme se tuntui olevan kuin päivän kaura-annos, joka sekin oli jäänyt kupin pohjalle.
Kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä ja pitivät ratsuistaan. Joskin Heli tykkäsi, ettei vakioratsuaan vaihtaisi, ”Möllykkä rules”. Vierailu oli onnistunut ja vaihtelu virkistää niin mieltä kun kehoa.
Teksti: Jaana Tihinen
< Takaisin arkistoon
