Ratsutila Jarminin ratsukot kilpailivat Messilässä
Muhoslaisen Ratsutila Jarminin kisatiimiläiset osallistuivat viime viikonloppuna valtakunnalliseen Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailuun. Ratsutila Jarminin viidestä ratsukosta parhaiten menestyi Ida Hartikainen ja Roy T. He sijoittuivat juniorien 90cm:n estemestaruus-luokassa kymmenenneksi.
Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut on järjestetty Lahden kupeessa Messilässä aikaisemmin viisi kertaa. Järjestävä ratsastusseura on Hollolan Ratsastajat, ja he toimivat yhteistyössä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistyksen kanssa. Tänäkin vuonna kisoihin oli ilmoittautunut 257 ratsastajaa ja 203 hevosta. He edustivat 38:aa eri Suomen Ratsastajainliiton (SRL) hyväksymää ratsastuskoulua. Suurin osa kilpailijoista ja yleisöstä oli tullut mukaan kolmipäiväiseen tapahtumaan Etelä-Suomesta.
Muhoslaisen Ratsutila Jarminin yrittäjä Minna Vehkalahti perusti vuoden alussa ratsastuskoulun oman kisatiimin, johon hakivat lajista kilpailumielessä kiinnostuneet ratsastajat. Muhoksen ratsastajien (MuR) ja Utajärven ratsastajien (URA) nuorista naisista koostuva tiimi on harjoitellut pitkin kevättä ja kesää viikkotunneilla. Valmentajia on ollut Minna Vehkalahden lisäksi kaksi ulkopuolista ja tiimiläiset ovat hakeneet kilpailukokemusta omien seurojen ja aluetason kisoista lähialueilta.
Kisatiimiläistä viisi rohkeaa lähti Messilään - Mariam Ellisi, Anni Nygård, Ida Hartikainen, Johanna Leinonen ja Annika Jelkänen. Jarminin hevosista valittiin suomenhevostammat Tiltukka ja Vivinetti, joilla Mariam ja Anni ovat aikaisemminkin kisanneet esteitä. Ida oli niin ikään valmentautunut esteisiin Roy T:llä, joten hänenkin hevosvalintansa oli luonnollinen.
Taitava ja kaunis ruunikko Roy kilpaili myös kouluratsastuksessa Annika Jelkäsen ratsuna. Toisen kouluratsastajan, Johanna Leinosen, tapahtumarikas valmentautuminen taas sisälsi sen verran urheiluhaavereita ja epäonnea, että hän joutui vaihtamaan vain kuukautta ennen Messilän kilpailua suunnitellun kokeneen Barlettan tilalle vieraamman ratsun, Kiahan Patrician eli Tillin.
Viiden ratsastajan ja neljän hevosen vahvuisen urheilijaytimen tueksi kilpailuihin lähti kymmenen henkilön huoltojoukko. Matkaan lähdettiin torstaina 30.7.
Kilpailupaikka sijaitsi kahdeksan kilometriä Lahdesta Hollolan suuntaan. Paikan puitteet ovat metsäisen jylhät. Varsinaiset lanatut kisakentät sijaitsivat laaksomaisella tasanteella ja katsomo oli rakennettu rinteeseen, joka kohosi tallipihalle. Hevosia varten pihalla oli useampi kuja tilapäiskarsinoita, jaboja. Tarhausmahdollisuutta ei ollut, joten tytöt kävelyttivät hevosia tontin apilaniityllä. Kesäillassa kaikui useampikin hirnahdus, kun hevoset huhuilivat kavereitaan.
Perjantai 31.7, kouluratsastus
Kahdeksalta aamulla verryttelykenttä oli täynnä viimeisteltyjen kouluratsukoiden hyörinää. Ensimmäinen, ponien karsintaluokka B-merkin kouluohjelmalla oli jo käynnistynyt. Jarminin sennuratsastajien, Annikan ja Johannan, vuoro olisi iltapäivällä.
Aamupäivän aikana selvisi kuitenkin hyvin nopeasti, että eniten paineita kisaamisesta kantoivat hevoset. Annika verrytteli Royta kentällä, mutta Tilli vaati liinassa juoksutuksen, ennen kuin suostui yhteistyöhön Johannan kanssa tavalliseen tapaansa.
Varsinkin kouluratsastuksen puolella ratsukon huoliteltu ulkoasu on tärkeää. Apuohjia tai suojia ei kilpailutilanteessa saa käyttää. Hevosten hännät ja harjat letitetään ja harjan pikkuletit voi sulkea neulanpistoilla sykeröiksi. Tämä plus muu yleinen puunaus vie parisen tuntia. Roy oli perjantaina sitä mieltä, että harjan letitys on yhtä ikävää kuin kärpäset ja kaikenlaiset kesäkutinat. Tytöt päätyivät kiinnittämään sykeröt kuminauhoilla.
Sennujen luokassa oli 64 lähtijää Annikan ja Johannan lisäksi. Lauantain finaaliin menisi 19 parasta ja siellä olisi esitettävä A-merkin kouluohjelman kuviot. Royn verryttelyssä osoittama reippaus muuttui ennen omaa lähtöä ylivireydeksi. Minnan rauhalliset viime hetken ohjeet eivät auttaneet eikä esteitäkään saa hypätä ennen kouluohjelman lähtöä. Hevonen kuumui kerta kaikkiaan liikaa ja liikkui läpi ohjelman pinkeänä ja jännittyneenä.
Royn ja Annikan tulos oli hyväksytty suoritus, mutta tyydyttävänä Annika ei sitä pitänyt. Johanna sai irrotettua Tillistä komeita ravinlisäyksiä. Heidän pisteensä olivat hieman paremmat kuin Annikan ja Royn. Finaaliin kuitenkaan kumpikaan ei päässyt.
Lauantai 1.8, esteiden tervetuliaisluokka 80cm
Yöllä oli satanut ja Messilän toinen kisa-aamu valkeni raikkaana ja pilvettömänä. Esteratsukot kävivät verryttelemässä maastokävelyllä. Oli myös tovi aikaa tehdä vaateostoksia ja seurata kouluratsastuksen finaalia. Jari valmistautui kuvaamaan päivän suoritukset ja kävi ostamassa hevosille porkkanasäkin.
Aamupäivällä Tiltukasta tehtiin juttua Hevoset ja ratsastus-lehteen. Itse tähti ei ollut toimittajasta eikä valokuvaajasta kovinkaan otettu, se lepuutti silmiään puoliummessa Tarun työstäessä sen harjaa. Mariam, Anni ja Ida kävivät tutustumassa rataan jalan. Taru, Leena, Pinja, Johanna ja Annika kampasivat ja varustivat hevoset kuntoon.
Esteradalla Tiltukka oli terävänä. He tekivät Annin kanssa virhepisteettömän radan, samoin kuin Ida ja Roy. Mariam ja Viivi olivat kolmikon nopeimmat, mutta yhden puomin pudotus alensi heidän sijaansa.
Sunnuntai 2.8, esteiden mestaruusluokat
Juniorien estemestaruusluokan (90cm) arvostelu poikkesi hieman tavanomaisesta kilpailusta. Ensimmäisestä vaiheesta (radalla esteet 1-7) virheittä selvinneet saivat uuden lähtömerkin ja jatkoivat toiseen vaiheeseen, (radalla esteisiin 8-14), jossa oli tyyliarvostelu. Näin ollen nopeus, riskinotto ja virhepisteettömyys eivät olisi tavoiteltavimpia seikkoja, vaan tasapainoinen ja huolellinen ratsastus.
Aamupäivällä katsomossa oli suorastaan kuuma. Jarminin tytöt olivat väsänneet kannustuslakanan ja omat ”Pohojoisen powerin” tsemppihuudot sävellettiin katsomossa. Luokassa oli kaiken kaikkiaan 59 lähtijää.
Tiltukka pälyili hiukan liikaa tuomaritornia ja kentänlanaajia, eikä ratsukko Annin napakasta ratsastuksesta huolimatta päässyt toiseen vaiheeseen. Mariam ja Viivi taas olivat ensimmäisen vaiheen nopeimpien joukossa ja selvittivät tiensä toiselle vaiheelle. Samoin Ida ja Roy menivät puhtaalla radalla jatkoon.
Allekirjoittanut veikkasi Royn ja Idan olevan vahvoilla tyyliarvostelussa ja näinhän siinä kävi. Ida ja Roy tekivät rauhallista työtä mennen puhtaan suorituksensa jälkeen kuudensiksi. Lopullisissa tuloksissa heidän sijoituksensa oli kymmenes ollen Jarminin joukon paras. Mariam ja Viivi tekivät myös virheettömän suorituksen ja olivat jälleen nopeita, mutta tyyliarvostelussa heidän pisteensä eivät olleet riittävät 14:sta sijoittuneen joukkoon.
Yleisesti ottaen Jarminin väki oli tyytyväinen ensimmäiseen Messilän kisareissuun, vaikka Minna ja Johanna olivatkin kotona vasta maanantain puolella. Kaikki sujui, yllätyksistä selvittiin vähällä ja säät olivat hyvät. Varmasti ensi vuonnakin Messilään löytyy lähtijöitä ja Minna lupasikin, että uudet treenit aloitettaisiin pian kotiin palattuamme.
Teksti: Maija Lejkänen
< Takaisin arkistoon