MuR:ien ERÄ-IRMAT KOROUOMALLA 5.-6.6.2010
Keväällä MuR:n hallituksen erähenkinen jäsen Riikka sai idean ja esitti muille hallituksen jäsenille sekä toimihenkilöille vaellusretkeä Korouomalle (ilman hevosia), ja SIITÄ SE SITTEN LÄHTI! Hänen lisäkseen kolme muuta ”murrinaista” Heli, Jelena ja Mervi innostuivat asiasta, ja siten alkoi retken suunnittelu. Sähköpostiviestikeskustelua erityisesti reittivalintaa sekä varusteita koskien, käytiin kiivaasti erityisesti toukokuun loppupuolella, kunnes vihdoin koitti kesäkuun 5. aamu ja yli kymmenen kiloiset rinkat pakattiin autoon; Hoi hummat hurjat!
Matka Muhokselta Pudasjärvelle taittui reippaasti, auton hytti suurta innostuneisuutta hyristen. Pudasjärvelle pysähdyttiin tekemään ruokaostoksia, joita allekirjoittanut seurasi lievästi huvittuneena, sillä hän oli yrittänyt varautua vaellukseen K E V Y E S T I (kun on itsekin suht kevytsarjalainen) ja ajatuksella, että ”retkeilyn on oltava yksinkertaista”, kuten retkeilyoppaissa neuvotaan. Mutta niin vain ruokakoriin ja sittemmin myös rinkkoihin pakattiin noin puoli kiloa pottuja, porkkanoita, paprikaa, sipuleita, possun fileitä, voita, makkaraa, lettujauhoa, juustoja, leipää…. kananmunat sentään jätettiin kaupan hyllylle. No huh huh! (Myönnettäköön, että allekirjoittanut itse meinasi tehdä kuitenkin sen hölmöimmän heräteostoksen; neulepaidan, sen kotiin jääneen tilalle, mutta tuli kassalla sitten kuitenkin järkiinsä.)
Pizza-ranskalais-hampurilais-sämpylä-hiilaritankkauksen jälkeen ja mökin avainten lunastamisen myötä auton keula suunnattiin siis kohti Posiota. Siinä matkalla päätettiin reittivalinta muuttaa alkuperäiseen eli lähtisimme valloittamaan Korouomaa sen eteläpäästä eli Lapiosalmesta käsin. Sillä se vaikutti järkevimmältä vaihtoehdolta ajan käytön ja kantamusten suhteen. Ennen määränpäätämme matka kiemurteli (Riikka kartturina) pitkin pieniä kyläteitä, joiden nyppylät tuntuivat mahan pohjassa saakka siinä vauhdissa (Huuuuuuiiiiii!) ja joista yksi yllättäen oli kuitenkin leveämpi kuin ”Vilulankyläntie”.
Lapiosalmeen ”laskeuduttuamme”, ei turhia aikailtu, vaan ryhdyttiin heti jakamaan ruokaostoksia rinkkoihin ja säätämään rinkat sopiviksi. Ja sitten vaan reitille –mutta mihin suuntaan?!? No, suunta ja polku löytyivät pienen ympäristön kartoittamisen jälkeen. Ja sitten vaan ”töppöstä toisen eteen”. ”Heleppoa ku heinän teko! Ja ain laulain työtäs tee!” Heh. Noin kymmenen minuutin vaelluksen jälkeen, joku hoksasi kysyä, että onko mökin avaimet mukana…. NO EI!!! Sinne olivat jääneet lähtöpaikalle autoon, Riikan ihqun pikkuisen käsveskan taskuun hyvään talteen! Joten ei ku rinkat kenttään ja Riikka ja Heli tekivät pyrähdyksen autolla. Onneksi emme ennättäneet sen pitemmälle. Huh.
Matka jatkui. Sää oli oikukas kuin morsian, naisen mieli, vai mikä se oli? Aurinkoinen, mutta sopivan tuulinen ja sitten Pahajärven kohdalla tuli rakeita, jotta ihan nokkaan otti. Mutta muutoin Luontoäiti oli suotuisa; EI RIESAA ÖTTIÄISEN ÖTTIÄISESTÄ!!! Joten vaikka olimme varautuneet ohvi-, raid-, hyttys-, hirvikärpäsverkkovirityksillä, olimme ”ötököttömyydestä” totisesti KIITOLLISIA. Alkutaipaleella vastaan tuli ensimmäinen päiväretkeläinen koiransa kanssa. Olivat lähteneet samoihin aikoihin kuin me Muhokselta (eli noin klo 10) Korouoman pohjoispäästä ja nyt kellon käydessä noin 16:sta, jo saavuttamassa eteläpäätä. No höh! Aika kone naiseksi. Mikä lie maratoonari-maastojuoksija…
Alkutaival oli mukavaa kangasmetsää pienine korkeusvaihteluineen. Maalatut oranssit pallot puiden rungoissa viitoittivat kulkuamme, samoin kuin poron papanat polulla. Yksi elävä valkoinen porokin bongattiin! Petterikö se siellä pötki menemään vai kuka…? Muita eläviä olentoja emme sitten havainneekaan, mutta kenties ne havaitsivat meidät metsän siimeksistä… Hu-huu!
Pieniä juoma- ja puhallustaukoja pidimme yhteisestä sopimuksesta tarpeen tullen, jotta askel säilyi reippaana. Aimojärven laavulla, Pienen ja Ison Aimojärven välillä, oli kauniin rehevät maisemat. Laavun vieraskirjaan tuli kirjatuksi MuR:n ERÄ-IRMOJEN ensimmäinen mainospläjäys.
Saavuttaessamme Koronlatvajärven, sen jylhiä maisemia töllistellessämme, harhauduimme ensimmäisen kerran oikealta polulta. Polku näytti sopivalta, mutta oranssit pallot puista katosivat. Pieniä puolipidätteitä; PRRRRRSOOO ja SEIS! Paluu laavulle, katsaus karttaan, sadekuuron mittainen evästely tauko ja sitten taas matkaan järven pohjoispuolta. Kallion päältä avautui komeat maisemat horisonttiin. AAAAH! Kyllä siinä sielu lepäsi. Ellei sitten potenut korkean paikan kammoa.
Koronlatvajärven maisemista matkaa yöpymiskohteeseemme Koron Korsulle oli kartan mukaan noin 4 kilometriä. Rinkat pottuineen ynnä muine lisukkeineen alkoivat jo painaa hartioita ja askelta. Koronlatvajärvi tuntui kohtuuttoman pitkältä siinä vaiheessa iltaa. Onneksi vaelsimme näillä leveysasteilla, sillä etelämpänä ilta olisi alkanut jo hämärtämään niillä kellonlyömillä ja viimeistään siinä vaiheessa olisi tullut äitiä ikävä. Hurraa siis pohjolan yöttömät yöt! Viimeinen kilometrikin tuntui loputtomalta. Vetovastuu vaihtui vuorotellen, toinen toistaan tsempaten. Vihdoin tuli kaipaamamme tienviitta kohti Kaivoslammen laavua. Kärrytietä, mutta vielä ylämäkiä! Reitti otti meiltä luulot pois! Kaivoslammen laavun muutamat nakupellet yritimme ohittaa mahdollisimman huomaamattomasti. Polku kiemurtelee ja kaartelee kiduttavasti, eikö vieläkään? Ja sitten näkyy PORTTI! JEEEE!!! Ai se olikin piippu! Polku korsulle johti sen katon kautta. Ja edessä avautuu pieni lampi. Ai ku ihanaa! VIHDOINKIN saavutimme suloisen pienen rölli-mökkimme noin viiden tunnin ja noin 14 kilometrin tallustelun jälkeen! (Muistakaatte vielä, että oman elopainomme lisäksi kukin kantoi reilusti yli 10kg rinkassaan.) Ja avainkin oli vielä tallessa ja tärkeintä; mukana.
Pienen hetken huokaisimme; sytytimme kaminaan tulet ja sitten herkuttelimme hetken. Oi tätä autuutta ja endorfiinitulvaa. Ja kännyköissä oli paikoin kenttiäkin(!), joten tervehdykset lensivät kotikonnuille ensimmäisen etapimme saavutettuamme. Mutta ei kauaa, niin MuR:n ERÄ-IRMAT ryhtyivät jälleen heilumaan suloisen rölli-mökkinsä ympärillä. Sauna lämpimäks, sanomiset ja pari urhoollista pulahti jopa lammessa. Siinä samalla valmistui myös vaivalla kannetut potut lisukkeineen GOURMET-illalliseksi eli kasvisnyytteiksi ja lihansyöjille lisäksi possun fileitä. Ja kyytipojaksi punaviiniä! NAM! Tämä kruunasi päivän. Allekirjoittaneen liharajoitteisen kevytsarjalaisenkin täytyy myöntää, että olihan se herkkua (siis ne kasvikset!), ja voittivat nuudelit ihan 6-0.
Ja niinhän siinä kävi, että ruoka meni niiiiiin jäseniin kuin vaan mennä voi. Nukkumatti kävi heittämässä hiekat vaeltajille. Vaivalla kannetut suun kostukkeetkin jäivät suurimmaksi osaksi nauttimatta. Allekirjottanut tosin hihitteli vielä itsekseen yläpetillä taskulampun valossa hassuja diagnooseja lukiessaan, mutta ei se tuntunut muita häiritsevän (”Diagnoosi: H niin kuin hevonen 10.” M. Marttila.2007.). Muut vain uneksivat MuR:n uusista sivu-vetoketjullisista-housuista. Allekirjoittaneen vuorostaan ollessa tiedottomassa tilassa muut vaeltajat olivat kimpalla pistäytyneet yöllä tervehtimässä luontoäitiä.
Kylläpä uni maittoikin makoisasti, ja aamun koittaessa rölli-mökissä oli sopivan lämmintäkin (-ilman neulettakin siis pärjäsi). Ja taas MuR:n ERÄ-IRMAT alkoivat touhuta; aamiaiseksi teetä, kaakaota, lättyjä mansikkahillon kera, makkaraa, leipää lisukkeineen. Mökin siistiminen, rinkkojen pakkaus sekä edellisenä päivänä syntyneiden rakkojen paketointi. Noin puolen päivän maissa starttasimme ”portista” viimeiselle taipaleellemme määränpäänämme Korouoman pohjoispää eli Koivuköngäs. Täytimme vesipullomme tunturipurojen raikkaudella Kaivoslammen läheisestä lähteestä. Ja ei ku hoplaa; matkaan veli hopea!
Maasto muuttui rehevämmäksi ja ryteikköisemmäksi kun polku oranssine palloineen seurasi Korojoen vartta. ”Vaarallisia laskuja” ja jyrkkiä nousuja oli suhteellisesti enemmän pohjoispäässä kuin eteläpäässä. Sen vuoksi olimme tyytyväisiä reittivalintaamme (etelästä pohjoiseen), sillä gourmet-aterioidemme jälkeen rinkoissamme oli vähemmän painoa. Oman lisähaasteensa reitille toi kuitenkin polun kiemurtelu joen penkereillä ja käteen jäävät sillan kaiteet. Maisemaa halkoivat välillä myös kauniit tulvaniityt. (Ihmettelimme, että joku on sinnekin eksynyt 1800-luvun tienoilla viljelemään ja että kuka nyt vieläkin oli levitellyt heiniä sinne tänne?) Pajupuron autiotuvalle pläjähti seuraava MuR:n ERÄ-IRMOJEN mainos ja vasta silloin hoksasimme, että olimme unohtaneet kirjoittaa Korpi Korsun eli rölli-mökkimme vieraskirjaan. Askeleita tähän mennessä askelmittarin mukaan oli kertynyt 31 588.
Ja sitten taas välillä jylhiä kallioita ja kiven lohkareita joen viertä seuraten. Maisemat, väsymys vai mikä lie veti MuR:n ERÄ-IRMAT suhteellisen hiljaisiksi hiihtäjiksi. Mitähän itse kukin ajatuskuplassaan kuljettikaan mukanaan. Muutoinkin oli yllättävän hiljaista ja seesteistä; luontokaan ei turhia metelöinyt. Edelleen pidimme taukoja sopivin väliajoin. Vesikin tuntui maistuvan edellispäivän patikointiin verrattuna huomattavasti enemmän. Yhdellä ”Irmalla” piinasivat rakot jaloissa, mutta urhoollisesti hän kuitenkin jatkoi nilkuttamista eteenpäin. Muillakin tuntuivat pakarat piukoilta ja pohkeet lauloivat hoosiannaa. Ja vaikka allekirjoittanut ainakaan ei ole mikään vesipeto, niin pulahdus jokeen alkoi tuntua houkuttavalta ajatukselta. Ja ne puiden juurakot rupesivat ketuttamaan kerta kaikkiaan. Täytyi todella katsoa mihin astui, jottei askel herpaantuisi ja sekoaisi jalkoihinsa. Kilometrit etenivät hitaasti mutta varmasti. Piippukodan jälkeisen Julmakallion jyrkän maisemareitin päätimme jättää suosiolla väliin, sillä katsoimme, että eiköhän tässä ole haastetta tarpeeksi yhdelle kertaa. Retkemme järjestäjälle Riikalle mainostettu ”jääkallio”, jossa myös kiipeilyä harrastetaan, oli pettymys ja hän aikoi käyttää siihen valitusoikeutensa.
Lopputaipaleella Pirun kirkolla tapahtui toinen harhautuminen, kun oranssit pallot katosivat jälleen puiden rungoilta polun varrelta. Ei muuta ku taas pieniä puoli pidätteitä; PRRRSOOOO ja takaosakäännös. Kurkistus karttaan, uusi lähestyminen Pirun kirkolle ja taas löytyivät oranssit pallurat. Viimeiset pari kilometriä. Välillä suomaisemaa ja sitten taas nousuja. Loppumatkan kohokohta ja vastaus toiveisiin, oli pieni kirkas puro, josta saimme täydennettyä vesivarojamme. Sisukkaasti vaan loppuun saakka, vaikka nilkuttaen. Koivukönkäällä juoksevan veden kohina ja pauhu tavoitti meidät –tai me tavoitimme sen. Sitten infopisteen etsintää ja soitto Posion taksille. Infopisteellä oikea portti (-ei piipun varsi-), muutama kyltti ja vessat. Siinä se. Puolisen tuntia ennätimme odotella taksia ja soittaa kuulumiset kotikonnuille, jotta tavoite kokonaisuudessaan oli nyt saavutettu. Tällä osuudella aikaa oli kulunut kuutisen tuntia noin 14 kilometrillä.
Pienen huokauksen jälkeen jännitystä riitti vielä loppumatkalle saakka. Tilaamamme mittariauton Taksisetä näytti aluksi hurrrjan vihaiselta, joten Irmat pitivät suunsa sievästi supussa. Taksin startattua setä kuitenkin ilmaisi ihmetyksensä, jotta mistä ihmeestä olimme hänelle soittaneet, sillä hänen kännykässään ei näkynyt vieläkään kenttiä. Meillä onneksi oli näkynyt! Muuten olisi tullut vaellukselle lisäkilometrejä, mikäli olisimme joutuneet loppumatkasta vielä kenttiä metsästämään. Taksisetä leppyi ja piti meitä jännityksessä kertoillessaan paikallisista poromiehistä (niistä heinien levittelijöistä), Pentikin perheen rikkauksista ja muista Posion paikallisista ihmeistä siinä samalla näppäillen navigaattoriaan niin, että auto oli pariin otteeseen kurvata penkereen kautta. HU-HUI! Oli siinä Irmoilla jännitystä kerrakseen. No, saavutimme viimein jälleen Lapiosalmen, jossa odotteleva MuR-Helin auto tuntui jo liki kodilta tämän reissun jälkeen.
Kamppeet autoon, herkut esiin ja taas menoksi samoja reittejä kuin olimme tulleetkin. Pudasjärvelle ennätimme sopivasti avaimen palautukseen ennen putiikin sulkemista. Pieni eväspaussi ja nilkutuksen taltiointi videolle ennen kotimatkaa. Oi raukeus ja autuus kotioven avauduttua! -mutta rinta rottingilla; ME TEHTIIN SE!!!
KOROUOMA-SALDO:
Bongatut eläimet: 1 poro, pari tuntematonta lintua + muna, muutama muurahainen, pari hyttystä ja kärpästä sekä myyrä (Retken järjestäjän onneksi ei kyitä)
Bongatut kakat: poron papanat, teeren pierut
Kilometrit: 25-30km vai miten se oli?!?
Vaellukseen käytetty aika: 5+6=11´ish
Vaellukseen käytetyt askeleet: noin 70 000?!?
Rasitusvammat: rakkoja, penikkatauti
Virkistäytyminen: OU JES!!! Milloin lähdetään uudestaan; Karhun kierrokselle?!?
Terveisin, MerviKuu-Muikkunen, MuR:n ERÄ-IRMAT
< Kuvia vaellukselta
< Takaisin arkistoon
