-
Etusivu
Jäseneksi
Kilpailut
Yhteystiedot
Ilmoitustaulu
Kuvia ja linkkejä
Seura-asusteet
Heppakerho
Arkisto
Kummivarsa
Valmennus
Säännöt
Vieraskirja
 
 


logo



logo



logo








logo







logo







logo







logo












logo







logo







logo







logo









Junnuleiri 8.8.2009

Muhoksen Ratsastajat Ry järjesti historiansa ensimmäisen päiväleirin seuran junioriratsastajille 8.8.2009. Mukaan oli ilmoittautunut 13 leiriläistä, jotka tulisivat päivän aikana muun muassa tekemään tallitöitä, ratsastamaan maastossa ja uimaan hellepäivän päätteeksi.

Aamu alkoi lämpimässä säässä innokkaiden leiriläisten kokoontumisella auringon hellimälle tallipihalle, jossa ryhmä jaettiin osiin, kun hevoset oltiin saatu turvallisesti tarhoihin; osa pääsi siivoamaan karsinoita, toiset siirtyivät jakamaan vettä hevosille ja kolmas porukka huolehti hevosille heinät. Tunnin kuluttua tallin käytävä loisti puhtauttaan, karsinat olivat ahkerien leiriläisten jäljiltä siisteinä ja hevoset olivat tyytyväisinä tarhoissaan ruokinnan ja vedenjaon jäljiltä. Saimmekin porukalla todeta, miten tehokasta toimintaa leiriläiset meille esittivät!

Ruokailun jälkeen ensimmäinen ryhmä lähti käynti-ravi-maastoon. Hevoset haettiin porukalla laitumilta ja laitettiin kuntoon. Kun tallikujalta kuului maastoon lähtevien hevosten kavionkopse, ratsastajien iloinen puheensorina ja Sannan viime hetken opastukset, siirtyivät vanhemmat ratsastajat kuuntelemaan Jelenan luentoa hevosen ruokinnasta. Myös ryhmän nuorin, Laura, pääsi tässä vaiheessa Sampsan kanssa ratsastamaan kentälle ja maastoon Idan opastuksella - tunnin ajaksi oli jälleen tekemistä jokaiselle, ja tallipihalla riitti vilinää. Ratsastajat saivat myös nauttia aivan uudesta näköalareitistä, jota he Sannan johdolla olivat lähteneet tutkimaan.

Heti edellisen ryhmän perään lähti toinen porukka käynti-ravi-laukka-maastoon. Muutamia uusia hevosia laitettiin jälleen porukalla valmiiksi edellisen ryhmän paluuta odotellessa, ja uusi ryhmä pääsikin jouhevasti liikkeelle. Maastosta palanneet pienemmät leiriläiset saivat nyt kuunnella Idan kertomusta hevosen varusteista. Varusteiden pesemisestä innostuneet leiriläiset saivatkin puhdistaa varusteita mielin määrin niin, että jokaiselle varmasti oli hommaa.

Kun koko joukko oli nauttinut Annen pizzatarjoilusta, huolehdittiin porukalla hevoset jälleen laitumelle heinien kera. Ahkeroinnin jälkeen oltiin valmiita siirtymään uimarannalle, jonne oltiinkin menossa vauhdilla helteisen päivän päätteeksi. Kaikki muut uskaltautuivatkin (hyiseen) veteen allekirjoittanutta lukuun ottamatta, Sanna ja Ida menivät jopa vaatteet päällä!

Leirin päätteeksi kyseltiin vielä tunnelmia leiripäivästä ja suunniteltiin jo seuraavalle vuodelle viikonloppuleiriä, jolloin leirikaste ja -kilpailukin olisivat mahdollisia. Keskustelun päätteeksi päädyttiin puhumaan myös leirimatkasta Sarin tallille Rantsilaan, joten saapa nähdä, mihin tässä vielä päästään innokkaiden junioriemme kanssa! Varmaa on se, että tästä päivästä jäi kaikille hyvä maku suuhun ja intoa tulevaan löytyy, ja lisää järjestetään!

teksti: Eveliina Kauppila


Kuvia



< Takaisin arkistoon