MuR-sennut hiihtämässä ja saunomassa
Sattuipa ihanan aurinkoinen lauantai, kun suuntasimme suksien kanssa kohti Kylmälänkylää. Perille päästyämme jatkoimme Jelenan kyydillä Leppiojan kodalle, mistä jokainen lähti omaan tahtiin hiihtelemään vilulan metsiin. Tahti oli leppoisaa hiihtelyä luonnosta ja ilmasta nautiskellen, kun taas pienellä yhteen henkilöön rajoittuvalla osalla ylin vaihde sujahti saman tien päälle ja vauhtia oli enemmän, kuin kiihdytysauton ja gepardin risteytyksellä konsanaan. Tapaturmiltakaan ei vältytty, vaan jo ensituuppausten aikana allekirjoittanut pyörähti takamus edellä kovalle ladulle niin, että tanner tömisi ja metsää kaatui. Tästä seurauksena mustelmia, mikä toki oli ihmeellistä sillä allekirjoittanut harrastaa hiihtoa säännöllisesti kymmenen vuoden välein ja on ehtinyt jo reilun kahdenkymmenen vuoden ikään. Kaikkien saavuttua takaisin kodalle, matkalla kulutettuja kaloreita alettiin kerätä takaisin liiallisen laihtumisen estämiseksi. Menuun kuuluivat tietysti makkarat ja pullat kahvin kera.
Hiihtoretken päätyttyä palasimme takaisin Jelenalle odottelemaan Muhoksen ratsastajien estelupauksia paikalle, jotka olivat päällekkäisyyksien vuoksi menneet tietenkin reenaamaan kun on se HIHS jo muutaman kuukauden kuluttua.. Lopulta kaikkien ollessa paikalla, vuorossa oli pientä napostelua, saunomista, sekä vanhojen tallivalokuvien selailua. Loppuillasta sitten otettiin lava haltuun, eli näytettiin, kenen siellä ”Tanssii tähtien kanssa” ohjelmassa kuuluisi oikeasti kisailla.
Suuret kiitokset Jelenalle joka mahdollisti tämän virkistäytymisillan, sekä kaikille jotka paikalle pääsivät viettämään mukavaa iltaa!
Teksti: Riikka Kokkonen, virkistysvastaava
< Takaisin arkistoon