-
Etusivu
Jäseneksi
Kilpailut
Yhteystiedot
Ilmoitustaulu
Kuvia ja linkkejä
Seura-asusteet
Heppakerho
Arkisto
Kummivarsa
Valmennus
Säännöt
Vieraskirja
 
 


logo



logo



logo








logo







logo







logo







logo












logo







logo







logo







logo









Muhoksen ratsastajien synttäreillä esteitä ja tanssia

Vuonna 1989 näki päivänvalon silloisella Jukan Tallilla toiminut Muhoksen Ratsastajat ry. Viime lauantaina juhlittiinkin seuran "täysi-ikäisyyden" taivalta esteratsastuskilpailuiden ja juhlatanssien merkeissä. Ratsastus lajina kasvattaa edelleen suosiotaan, nykyisin erityisesti aikuisväen keskuudessa.

Juhlapäivä alkoi kilpailuilla uusien yrittäjien johdolla toimivalla Muhoksen ratsastuskoululla. Kilpailijoita oli saapunut paikalle sekä Muhokselta että ympäri Pohjois-Pohjanmaata yhteensä 25.

Päivän ensimmäiset luokat olivat avoimia kilpailu-uraansa aloitteleville ratsukoille, mutta myöhemmin iltapäivällä esteet nousivat korkeuksiin, joissa vaadittiin jo enemmän taitoa, rohkeutta ja ponnistusvoimaa. Virhepisteittä ja nopeimmin esteradan suorittaneet palkittiin sponsoriloimin sekä ruusukkein. Raati palkitsi myös jokaisen luokan tyylikkäimmän suorituksen.

- Kokonaisuudessaan kilpailut sujuivat hyvin ja palautteesta päätellen päivästä jäi hyvä maku suuhun myös kilpailijoille. Kokemuksen kartuttaminen hyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä onkin tällä tasolla tärkein kilpailutoiminnan tavoitteemme, kommentoin Muhoksen ratsastajien puheenjohtaja Johanna Matkaselkä kilpailupäivän päätteeksi.

Juhlapäivän päätteeksi järjestettiin illanietto seuran jäsenille sekä entisistä seuran vaikuttajista koostuneelle kutsuvierasjoukolle Montta Campingissa. Ilta huipentui kaikelle senioriväelle avoimiin tansseihin, joissa esiintyi itsekin hevosia harrastava tangoprinsessa Katja Ängeslevä orkestereineen.


Teksti:Johanna Juusola


Tulokset

Kuvia



< Takaisin